FlowmanWO työnkulku käyttöön Pyhäjokiseudun Kirjapainossa
Päiväys 08.05.2002
Pyhäjokiseudun kirjapainossa otetaan kesäkuun aikana FlowmanWO-työnkulku painon kaikille töille. Tämän järjestelmän avulla reprotuotannon läpimenoajat ovat kutistuneet jopa 90 prosenttia. Samalla on kuitenkin voitu tarjota asiakkaille täysin uudenlaisia palveluja, kuten esimerikiksi etävedostuspalvelu, jota asiakkaat voivat käyttää omalla internet-selaimellaan. Järjestelmä on Suomessa laatuaan ensimmäinen.
Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy on liikevaihdoltaan Pohjois-Suomen suurin sanomalehtipainamiseen erikoistunut tilauskirjapaino. Yhtiöllä ei ole omaa kustannustoimintaa. Pohjoissuomalaiset kustantajat ovat ottaneet yhtiön kustannustehokkaan, laadukkaan ja ennenkaikkea joustavan toiminnan omakseen. Painossa painetaan lähes 80 säännöllisesti ilmestyvää nimikettä, joista pohjoisin on Ivalosta ja eteläisin Helsingistä. Yhtiön on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Yksi suuri askel kasvussa oli Oulun Kirjateollisuuden rotaatiopainon toimintojen yhdistyminen yhtiöön vuoden 2000 lopussa. Tänäkin vuonna liikevaihdossa on kasvua yli 20% edelliseen vuoteenverrattuna.
Kasvun aikana yhtiö on myös investoinut voimakkaasti niin painokoneiden modernisointiin kuin muuhunkin tehokkuutta, laatua ja palvelua parantaviin kohteisiin. Tällä hetkellä yhtiöllä on Pohjois-Kalotin ainoa ns. hybridipainokone, jolla kyetään painamaan lehtiin ja lehtityyppisiin mainospainotuotteisiin päällystettyä paperia ja sanomalehtipaperia samaan tuotteeseen. Tämä mahdollistaa esim. kiiltävien kansien käytön lehdessä,joka on muuten sanomalehtipaperia. Paino on myös siirtynyt filmittömään painopinnanvalmistukseen vuonna 2001.

Suomeksi
In English