Etusivu »

Flowmanilla jättiavaus Kiinan markkinoille.

Päiväys 23.06.2009

Flowmanilla jättiavaus Kiinan markkinoille.

Leo Paper Group (www.leo.com.hk) on lähes 26.000 työntekijällään yksi maailman suurimmista graafisen alan yrityksistä. Se on päättänyt luottaa avainlipullakin palkittuun Oululaiseen osaamiseen tuotannon automatisoinnissa ja sähköisen asioinnin kehittämisessä.

"Leo Paper Group on viime vuodet panostanut voimakkaasti ns. Lean Manufacturin metodiin tuotannossa. Flowmanin konsepti ja teknologia istuivat johdon Lean-ajatteluun hyvin. Helpolla ei silti tämäkään kauppa syntynyt" kertoo Fowmanin Kiinan alueen edustaja Heinz Luk, "Vastassamme olivat kaikki maailman suurimmat pelurit - niin Japanista, USA:sta kuin Euroopastakin - sekä lisäksi paikalliset Kiinalaiset ohjelmistotalot. Myyntiprosessi tutkimuksineen ja testauksineen kesti lähes kaksi vuotta."

Järjestelmä asennettiin Leon suurimpaan tuotantoyksikköön Heshanissa, Etelä-Kiinassa. Heshan Astros Printing Ltd on on Kiinan - ja todennäköisesti maailman - suurin painolaitos yli sadalla painokoneellaan ja lähes 20.000 työntekijällään. Flowmanin Virtual Prepress järjestelmä vastaa Heshanin tehtaassa tuotannon ja sähköisen asioinnin saumattomassa yhdistämisessä. Se korvaa lokakuuhun mennessä yhtiössä aiemmin käytössä olleen Kodak Prinergy Insite järjestelmän kirjojen ja aikakauslehtien painamisen osalta. Sopimus sisältää myös option järjestelmän laajentamisesta pakkaus ja kirjakauppatuotteiden painamisen hallintaan.

Leo Paperin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Samuel Leung oli innoissaan uudesta järjestelmästä: "En malta odottaa että pääsemme esittelemään tätä meidän avainasiakkaillemme lokakuun kirjamessuilla Frankfurtissa. Yhdelläkään kilpailijoistamme ei ole tarjota näin sofistikoitunutta järjestelmää ja menetelmää 24/7 asiakaspalveluun"

"Olemme tehneet lujasti töitä päästäksemme Kiinan markkinoille ja ottaneet myös merkittäviä riskejä investoimalla tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen säännöllisesti liikevaihtomme suhteutettuna valtavia summia" Petri Karjalainen . Haluankin osoittaa myös kiitoksen sanan innovatiivisille asiakkaillemme, tuotekehityskumppaneillemme ja rahoittajille että ovat uskoneet pitkäjänteisen työn kantavan hedelmää" hän jatkaa ja lisää: "Meillä on jo nyt tarjouskanta Kiinassa suurempi kuin kotimarkkinoilla. Kaikki Kiinassa tuntevat Leo Paperin ja tämä sopimus on erinomainen referenssi ja auttaa varmasti meitä saattamaan päätökseen muitakin kauppoja Kiinan markkinoilla - jo tämän vuoden aikana".

Lisätietoja:

Petri Karjalainen
petri.karjalainen@flowman.fi
044 5146211

Heinz Luk
General Manager
Advance Graphic Systems Limited
Tel: +852-31693159
email: heinz@ags-hk.com

 

 


Tuoreimmat uutiset

06/07/2010
Suomalainen Lehtipaino painaa lehdet myös nettiin!
Suomalainen Lehtipaino ryhtyy tarjoamaan heillä painettaville lehdille näköislehtipalvelua. Ratkaisu perustuu Flowman ePaper järjestelmälaajennukseen lue lisää...

03/15/2010
Botnia Print valitsi Flowmanin SaaS-palvelun uuden lehtipainon asiointiin ja tuotannonhallintaan
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n ja HSS-Median Oy:n yhteistyöpaino, Botnia Print valitsi Jaicomin suomessa edustaman Flowman SaaS-palvelukokonaisuuden huolehtimaan uuden painolaitoksen prepress-tuotannosta ja online-asiakaspalvelusta. lue lisää...

02/01/2010
Flowman tekee myös näköislehden
”Näköislehden tekninen toteuttaminen ei ole mitään rakettitiedettä... meidän lisäarvomme tähän on nimenomaan siinä, että sähköinen julkaisu syntyy lehden tekijän näkökulmasta ikään kuin sivutuotteena" lue lisää...

01/21/2010
Flowman Virtual Front Desk parantaa paino ja sen asiakkaiden välistä kommunikaatiota
“Meidän Virtual Prepress tuotteemme on kasvanut jo kauas nimestään” sanoo toimitusjohtaja Petri Karjalainen lue lisää...

12/18/2009
Suomalaiselle Lehtipainolle Ads2Press-ratkaisu Flowmanilta
Suomalainen Lehtipaino tarjoaa kaikille säännöllisesti painamilleen lehdille Flowmanin Ads2Press järjestelmään perustuvan ilmoitusportaalin maksuttomana palveluna. lue lisää...

11/01/2009
Flowman etenee Kiinan markkinoilla
Tämä ratkaisu virtaviivaistaa ja yhdenmukaistaa palveluamme kansainvälisille asiakkaillemme. 24x7 online palvelu myös eliminoi aikaeron ja vuorojärjestelyjemme merkityksen asiakaspalvelussa”, sanoo Toimitusjohtaja Eric Lau. lue lisää...

08/10/2009
Oululaiset printtimedian teknologiatalot Flowman ja Jaicom yhdistivät pohjoismaiden toimintansa 1.7. alkaen.
Uusi merkittävä pohjoismainen ohjelmistotalo kattaa laajan skaalan media-alan tarpeista lue lisää...

06/23/2009
Flowmanilla jättiavaus Kiinan markkinoille.
Leo Paper Group (www.leo.com.hk) on lähes 26.000 työntekijällään yksi maailman suurimmista graafisen alan yrityksistä. Se on päättänyt luottaa avainlipullakin palkittuun Oululaiseen osaamiseen tuotannon automatisoinnissa ja sähköisen asioinnin kehittämisessä. lue lisää...

02/18/2009
Flowman SaaS ohjelmistoperheelle Avainlippu-tunnus kotimaisesta osaamisesta
Alkuperämerkkitoimikunta on myöntänyt Flowman SaaS ohjelmistoperheelle Avainlippu-tunnuksen käyttöoikeuden, koska ohjelmisto ja sen kehittäminen perustuvat erityisesti vahvaan suomalaiseen ohjelmisto-osaamiseen. lue lisää...

01/05/2009
Flowmanilta toimialariippumaton automatisointipaketti
Flowman HotFolders automatisoi toimistorutiinit lue lisää...