Etusivu »

Oululaiset printtimedian teknologiatalot Flowman ja Jaicom yhdistivät pohjoismaiden toimintansa 1.7. alkaen.

Päiväys 10.08.2009

Jaicom on kasvanut nopeasti viime aikoina pohjoismaissa mm. yritys- ja tuotehankinnoilla” Kertoo Jaicomin toimitusjohtaja Jorma Ainassaari, ”Sen lisäksi että olemme pohjoismaiden markkinajohtaja sanomalehtien levikkijärjestelmissä, teemme laajaa projektiyhteistyötä media-alan merkittävimpien toimijoiden kanssa”, hän jatkaa ja lisää: ”Flowmanin tuotteet ja osaaminen tulee merkittävästi laajentamaan ja vahvistamaan tarjontaamme pohjoismaissa”.

"Flowman on viime aikoina panostanut voimakkaasti kansainvälisyyteen” kertoo Flowmanin toimitusjohtaja Petri Karjalainen, ”Viime aikana saavuttamamme merkittävät markkina-avaukset Aasiassa vaativat taaksemme leveämpiä hartioita ja uudenlaisia toimintatapoja. Tämä muutos tarkoittaa käytännössä sitä että Flowman siirtyy kotimarkkinoillaankin ns. epäsuoraan liiketoimintamalliin, jossa toimitaan loppuasiakasrajapinnassa partnereiden kautta. Olemme tehneet jo pitkään tuotekehitysyhteistyötä Jaicomin kanssa. Tunnemme toisemme ja tavoitteemme pohjoismaiden markkinoilla ovat samanlaiset. Siksi voimien yhdistäminen on luonteva ratkaisu,” hän jatkaa.

Käytännön toimintoihin nykyisille asiakkaille yhdistymisellä ei ole muuta vaikutusta kuin että osaamispohja ja resurssit laajenevat sekä Jaicomin että Flowmanin asiakkaiden palvelussa. Yhteisin voimin jatketaan Jaicom-yritysnimen alla jossa Flowman-tuotenimi kattaa tuotannon sovellukset. Asiakkailla säilyvät samat yhteishenkilöt kuin aiemminkin.
....
Flowman Oy on Oululainen teknologiayhtiö, joka on erikoistunut automatisoimaan ja virtaviivaistamaan printtimedian liiketoimintaprosesseja mm. sivu- ja ilmoitusaineistotrafiikin osalta. Flowmanin asiakkaina on lehtipainoja ja kustantajia, joukossa mm. Pohjoismaiden suurin sanomalehtitalo Sanoma Osakeyhtiö.

Jaicom Oy on Oululainen ohjelmistotalo, joka myy ja kehittää ohjelmistoja, tarjoaa asennus-, käyttöönotto- ja koulutuspalveluita sekä ulkoistettuja ohjelmistosuunnittelu- ja projektinhallintapalveluita media-toimialalla. Yhdessä ruotsalaisen tytäryhtiön Kanal-Data Ab:n kanssa Jaicom on markkinajohtaja sanomalehtien tilaajajärjestelmissä Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Oulunsalossa, Jyväskylässä, Turussa sekä Ruotsin Kungälvissä ja Jönköpingissä.
.......

Lisätiedot:

Flowman Oy
Toimitusjohtaja
Petri Karjalainen
puh. 044 5146211
sähköposti: petri.karjalainen@flowman.fi


Jaicom Oy
Toimitusjohtaja
Jorma Ainassaari
puh. 0400 581 684
jorma.ainassaari@jaicom.com

Tuoreimmat uutiset

06/07/2010
Suomalainen Lehtipaino painaa lehdet myös nettiin!
Suomalainen Lehtipaino ryhtyy tarjoamaan heillä painettaville lehdille näköislehtipalvelua. Ratkaisu perustuu Flowman ePaper järjestelmälaajennukseen lue lisää...

03/15/2010
Botnia Print valitsi Flowmanin SaaS-palvelun uuden lehtipainon asiointiin ja tuotannonhallintaan
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n ja HSS-Median Oy:n yhteistyöpaino, Botnia Print valitsi Jaicomin suomessa edustaman Flowman SaaS-palvelukokonaisuuden huolehtimaan uuden painolaitoksen prepress-tuotannosta ja online-asiakaspalvelusta. lue lisää...

02/01/2010
Flowman tekee myös näköislehden
”Näköislehden tekninen toteuttaminen ei ole mitään rakettitiedettä... meidän lisäarvomme tähän on nimenomaan siinä, että sähköinen julkaisu syntyy lehden tekijän näkökulmasta ikään kuin sivutuotteena" lue lisää...

01/21/2010
Flowman Virtual Front Desk parantaa paino ja sen asiakkaiden välistä kommunikaatiota
“Meidän Virtual Prepress tuotteemme on kasvanut jo kauas nimestään” sanoo toimitusjohtaja Petri Karjalainen lue lisää...

12/18/2009
Suomalaiselle Lehtipainolle Ads2Press-ratkaisu Flowmanilta
Suomalainen Lehtipaino tarjoaa kaikille säännöllisesti painamilleen lehdille Flowmanin Ads2Press järjestelmään perustuvan ilmoitusportaalin maksuttomana palveluna. lue lisää...

11/01/2009
Flowman etenee Kiinan markkinoilla
Tämä ratkaisu virtaviivaistaa ja yhdenmukaistaa palveluamme kansainvälisille asiakkaillemme. 24x7 online palvelu myös eliminoi aikaeron ja vuorojärjestelyjemme merkityksen asiakaspalvelussa”, sanoo Toimitusjohtaja Eric Lau. lue lisää...

08/10/2009
Oululaiset printtimedian teknologiatalot Flowman ja Jaicom yhdistivät pohjoismaiden toimintansa 1.7. alkaen.
Uusi merkittävä pohjoismainen ohjelmistotalo kattaa laajan skaalan media-alan tarpeista lue lisää...

06/23/2009
Flowmanilla jättiavaus Kiinan markkinoille.
Leo Paper Group (www.leo.com.hk) on lähes 26.000 työntekijällään yksi maailman suurimmista graafisen alan yrityksistä. Se on päättänyt luottaa avainlipullakin palkittuun Oululaiseen osaamiseen tuotannon automatisoinnissa ja sähköisen asioinnin kehittämisessä. lue lisää...

02/18/2009
Flowman SaaS ohjelmistoperheelle Avainlippu-tunnus kotimaisesta osaamisesta
Alkuperämerkkitoimikunta on myöntänyt Flowman SaaS ohjelmistoperheelle Avainlippu-tunnuksen käyttöoikeuden, koska ohjelmisto ja sen kehittäminen perustuvat erityisesti vahvaan suomalaiseen ohjelmisto-osaamiseen. lue lisää...

01/05/2009
Flowmanilta toimialariippumaton automatisointipaketti
Flowman HotFolders automatisoi toimistorutiinit lue lisää...